Enolainen Oy -

Nähdään teillä !

Näin syntyi Enolainen Oy

Tuurailin aikaisemmin toista kuskia taksiajoissa ja päätyökseni ajoin bussia. Elämä kuitenkin viskasi eteeni mahdollisuuden, jota en voinut jättää käyttämättä. Perustin yrityksen nimeltä Enolainen Oy ja ostin yritykselleni liiketoiminnan, joka sisälsi Hutikan taksin ja limusiinin. Tästä matkani yrittäjänä alkoi. 

Enolainen Oy sai nimensä, kun mietittiin hyvän ystäväni kanssa yritykselle nimeä. Keskustelun aikana puhuttiin paljon Hutikan taksista Enolaisena taksina. Kaksi päivää nimiehdotuksia pyöriteltiin ja naurettiin osalle niistä. Osa niistä oli julkaisukelvottomia, väsyneenä heitettyjä hassutuksia. Lopulta pätkähti mieleen, että Hutikan taksi on Enolainen taksi ja halusin sen myös pysyvän Enolaisena. Sieltähän se tuli - Enolainen Oy tietenkin! Arvokas ja mieleenpainuva, vaikkakin hyvin simppeli nimi.

Pyysin toista hyvää ystävääni suunnittelemaan yritykselle logon. Logosta suunniteltu toinen versio valikoitui lopulta mieluisaksi. Alusta asti oli myös selvää, ettei yritykseni värimaailmaan tulisi lempiväriäni pinkkiä. No, toisin kävi. Pinkki väri tuli käyntikortteihin hieman vahingossa ja vitsin varjolla. Lopulta väri oli tullut jäädäkseen, koska mikään muu ei loppupeleissä tuntunut omalta, kuin pinkit käyntikortit ja pinkki teema. 

Ota Enolainen Oy:n sometilit seurantaan alla olevia linkkejä klikkaamalla:

Instagram-tili

Facebook-tili


Kyyditykset onnistuvat laidasta laitaan - aina Kela-kyydeistä hääkuljetuksiin

Tilaa kyyti ja viihdy!

Juhlakyyditykset

Hääkyyditykset

Vaihtelua arkeen